LUKION psykologiantunneilta mieleen jäivät Ivan Pavlov ja hänen koirakokeensa. Pavlov kilautti kelloa, ja tarjosi samaan aikaan koirilleen herkkupalan. Kohta Pavlov huomasi, että koiran kielelle herahti vesi pelkästä kellon kilahduksesta, vaikka herkkuja ei vielä ollutkaan tarjolla. Ilmiötä kutsutaan ehdollistumiseksi.
Aikamme ihminen näyttää hänkin ehdollistuneen erilaisille soittoäänille; häläreille, tykkäyksille ja tökkäyksille, jotka saavat hänet alituiseen hamuamaan kännykkäänsä. Kilahdus lupaa palkkioksi peukutuksen ja joskus jopa tulipunaisen sydänhymiön. Pohjoismaista juuri Suomessa viihdytään eniten älypuhelimella. Keskimäärin kännykkä vie meiltä 2,5 tuntia päivässä (1). Lasten ja nuorten maailmassa tilanne on suorastaan hätkähdyttävä. Tuore tutkimus paljastaa, että suomalaiset tytöt viettävät päivästään kuusi tuntia puhelintaan selaten. (2)
Facebookin johtajistoon aikoinaan kuulunut Chamath Palihapitiya on todennut, että me toimimme juuri niin, kuin sosiaalisen median luojat ja suunnittelijat toivovatkin meidän toimivan. Lukuisissa haastatteluissa ja julkisissa esiintymisissään Palihapitiya on kertonut tuntevansa suurta syyllisyyttä oltuaan mukana luomassa noita sosiaalisenmedian koukuttavia ominaisuuksia.
PSEUDONAUTINNON KIRKKAAT KILAHDUKSET
Phalihapitiya kuului Facebookin kärkikaartiin aikana, jolloin sovellukseen lisättiin niin sanottu Tykkäys-painike. Ominaisuutta olivat kehittämässä muun muassa Sean Parker ja Justin Rosenstein. Parker tunnustaa, että Tykkäys-painike oli mitä oivallisin keksintö juuri siksi, että se houkutti ja koukutti ihmiset viettämään mahdollisimman paljon aikaansa Facebookin parissa. Parkerin mukaan juuri tämä oli sovelluksen kehittäjien päällimmäinen tavoitte.
− Me loimme Tykkäys-painikkeen, joka antaisi käyttäjille ”pienen dopamiinipiikin” ja saisi heidät lataamaan alustalle aina vain enemmän sisältöä, Parker kertoo.
Parker on tunnustanut, että loppujen lopuksi kyse oli siitä, miten he saisivat ihmiset yhä enemmän kuluttamaan aikaansa sovelluksen äärellä.
− Se tarkoittaa, että meidän on annettava sinulle silloin tällöin pieni dopamiiniannos. Kun joku tykkää tai kommentoi kuvaasi, postaustasi tai mitä tahansa, se saa sinut tuottamaan enemmän sisältöä, ja se saa sinut odottaan …. lisää tykkäyksiä ja kommentteja. Se on sosiaalisen vahvistuksen palautesilmukka … juuri sellainen, jonka minun kaltaiseni hakkeri keksisi, koska siinä käytetään hyväksi ihmisen psykologian haavoittuvuutta. (3)
Tykkäys-painikkeen koukuttavuus perustuu sen helppokäyttöisyyteen. Sitä ennen Facebookin kommentointi piti kirjoittaa vaivalloisesti tekstinä sana ja kirjain kerrallaan. Nyt se onnistuu yhdellä hipaisulla, joka lähettää palkitsevan kilahduksen ja peukutuksen sitä odottavalle. Ja pelastaa näin hänen päivänsä – tai varmistaa, että palautteen saaja pysyy sovelluksen parissa yhä tiiviimmin.
Parkerin viittaus dopamiinipiikkiin pitää yhtä sen kanssa, mitä käyttäytymistieteisiin ja addiktioihin perehtyneet tutkijat ovat kertoneet. Heidän tutkimuksensa paljastavat hyvinvoinnillemme tärkeän välittäjäaineen dopamiinin merkityksen aivojemme palkitsemismekanismille ja erilaisten riippuvuuksien syntymiselle.
Parkerin entinen kollega Justin Rosenstein on kritiikissään ehkä Parkeriakin jyrkempi. Hän vertaa nuorison suosimaa Snapchat-sovellusta heroiiniin. Rosenstein, joka hänkin jätti peukalonjälkensä Facebookin Tykkäys-painikkeeseen, kuvaa sovelluksen ominaisuutta ”pseudo-nautinnon kirkkaiksi kilahduksiksi”.
DOPAMIINIVETOISET SOVELLUKSET
Dopamiinia on kutsuttu mielihyvän hormoniksi. Toiset näkevät sen enemmänkin halun ja himon herättävänä hormonina. Dopamiini ei anna meille mieluhyvää tai tyydytystä siitä, mitä meillä on, vaan se aktivoi palkisemisjärjestelmämme pyrkimään aina parempaan, pidemmälle ja saamaan aina ”vielä vähän enemmän”.
Dopamiinin innoittamana ihmiskunta on kurkottanut yhä uusiin innovaatioihin ja saavutuksiin. Tämän positiivisen vaikutuksen varjopuoli on nähtävissä jokaisen ostoskeskuksen sisääntuloaulassa, jossa muun muassa vähätuloiset eläkeläiset syöttävät yhä uudelleen viimeiset euronsa raha-automaatin kyltymättömään nieluun. Dopamiini nimittäin koukuttaa ja houkuttaa pelaajaa uskomaan, että päävoitto odottaa heitä ”nurkan takana” yyhden euron päässä juuri seuraavalla pelikierroksella.
Rahapeliautomaattien tavoin myös monet älypuhelintemme pelisovelluksista on graafisesti suunniteltu koukuttaviksi. Vastikään (20.1.2023) mediat uutisoivat, että suomalaisesta peliyhtiöstä kiinnostuneet ostajat olivat tarjonneet yli 700 miljoonaa euroa. Markkinat tiedostavat sen, kuinka paljon me käytämme aikaamme älylaitteilla pelimaailman lumoissa.
Pelisovellukset on tehty niin, että niissä kimaltavat loisteliaat timantit, kultaiset kolikot tai vaikkapa herkulliset makeiset, kuten esimerkiksi Candy Crush Saga -pelissä. Candy Crush Saga on ladattu yli 3,4 miljardille eri älylaitteelle ja sillä on 273 kiljoonaa säännöllistä käyttäjää, jotka pelaamisellaan tuottivat vuonna 2021 Candy Crush Sagan omistajilleen sievoiset 1,11 miljardia euroa.
Candy Crush Saga on pelinä niin yksinkertainen, että alle kouluikäinen lapsi oppii helposti sen alkeet. Alussa tasolta toiselle pääseminen on helppoa, joten peli antaa pelaajalleen palkitsevan tunteen, kokemuksen onnistumisesta. Näiden kokemusten odotus on omiaan laukaisemaaan dopamiinipiikin, joka koukuttaa pelaajan pyrkimään aina vain seuraavalle tasolle.
Aivojemme monimutkainen palkitsemismekanismi aktivoituu pelin välittämän palautteen kautta. Onnistuminen palkitaan sanoilla, musiikilla sekä vilkkuvin valoin ja värein. Peli hihkuu: ”Herkullista!” ja se vetoaa suoraan aivojemme palkisemisreseptoreihin. Pavlovin koirien lailla jäämme odottamaan seuraavaa kilahdusta, vaikka meille heitetyt makeiset olisivatkin vain virtuaalisia.
ARJEN KESTÄMINEN
Tutkimukset kertovat, että 20% amerikkalaisista 14–17 -vuotiaista nuorista vietti erilaisten näyttöjen äärellä yli seitsemän tuntia päivässä. Sama tutkimus todistaa, että ne nuoret, jotka viettävät päivittäin seitsemän tuntia tai enemmän näyttöruutujensa äärellä, kokevat yli kaksi kertaa todennäköisemmin masennusta tai ahdistusta kuin verrokkiryhmä, joka viettää älylaitteilla päivittäin korkeintaan yhden tunnin. (4)
Tulos ei yllätä asiaa tutkineita, jotka tietävät, että dopamiinin toistuvaa erittymistä seuraa aina turhautuminen ja ärtymys. Saman on havainnut jokainen ekaluokkalaisen vanhempi yrittäessään irrottaa lastaan kännykänruudulta.
Addiktioita tutkineet huomauttavat, että juuri tuo alakulo ja ärtyneisyys on omiaan koukuttamaan nuoren ja aikuisenkin palaamaan toistuvasti pelisovelluksen tai sosiaalisen median pariin. Erityisen vakavaksi asia muuttuu silloin, kun sosiaalinen media tai pelimaailma eristää käyttäjänsä tavallisista ihmissuhteista ja kaappaa hänet tyystin virtuaalitodellisuuteen.
Nettimaailmassa aivojen palkitsemisjärjestelmä aktivoituu lähes valonnopeudella. Virtuaalitodellisuuden palkitseva palaute on pelkän klikkauksen päässä. Todellisen elämän vuorovaikutus ja aitojen ihmissuhteiden rakentaminen on siihen verrattuna tuskastuttavaa, koska se vaatii useimmiten pitkäjänteisyyttä, ristiriitojen, sekä oman että toisten keskeneräisyyden sietämistä.
Addiktiot jaetaan usein karkeasti kahteen kategoriaan; puhutaan aineriippuvuudesta ja toiminnallisesta riippuvuudesta. Aineriippuvuus näyttäytyy erilaisten päihteiden ja nautintoaineiden liiallisena käyttönä, kun taas toiminnalliseksi riippuvuudeksi luetaan muun muassa peliriippuvuus, pornoriippuvuus ja nettiriippuvuus. Päihdeklinikan nettisivuilla tarjotaan nykyään apua myös edellä mainittuihin toiminnallisiin riippuvuuksiin.
Päihderiippuvuudesta irti kamppailevat puhuvat usein ”arjen sietämisestä” haasteena, joka heidän olisi opittava kohtaamaan. Olipa kyse toiminnallisesta tai kemiallisesta riippuvuudesta, on addiktion mekanismi varsin samankaltainen. Myös some- tai nettipeliriippuvainen hakeutuu usein addiktionsa pariin tukahduttaakseen omat vaikeat tunteensa. Se on turvallinen maailma, jonka hän kokee hallitsevansa älylaitteen kautta.
HÄPEÄ ON ADDIKTION POLTTOAINE
Tutkijat ovat todenneet, että addiktion polttoaine on häpeä (5). Häpeä, jonka jotkut kuvittelevat ajavan ihmistä muutokseen, toimiikin päin vastoin karkottaen riippuvuudesta kärsivän yhä syvemmälle yksinäisyyteensä, salailuun ja hakemaan lohtua riippuvuutensa kohteesta.
Kuten edellä todettiin dopamiinipiikkiä seuraa alakulo ja ärtyneisyys. Jos riippuvuutensa kanssa kipuileva on sisäisessä ristiriidassa arvojensa kanssa, masennus ja pettymys voi olla tavallistakin syvempi. Häpeä johtaa puolestaan salailuun, valehteluun ja eristäytymiseen. Kun arvottomuuden ja syyllisyyden tunne vahvistuu, jää addiktoituneen ainoaksi lohduksi lopulta riippuvuuden kohde, tuo uskollinen ystävä, joka aktivoi palkitsemismekanismin ja tarjoaa edes hetkellisen helpotuksen ahdistukseen.
Addiktioon kuuluu yleensä ongelman vähättely ja kieltäminen. Oman riippuvuuskäyttäytymisen myöntäminen on joskus ylivoimaisen vaikeaa. Kun addiktio ulottaa lonkeronsa ihmisen seksuaalisuuteen, hänen persoonallisuutensa herkimmälle alueella, on riippuvuuden tunnustaminen jo häpenkin vuoksi entistä vaikeampaa. Omaa karua kieltään ihmisten riippuvuuksista kertoo sen, että jo vuonna 2015 erästä pornosivustoa oli käytetty yhteensä yli neljä miljardia tuntia eli yli 500 000 vuotta. Kyse ei siis enää ole mistään marginaali-ilmiöstä. (6)
Parisuhteessa pornoriippuvuus synnyttää usein raastavia ristiriitoja. Petetyksi tullut kokee maailmansa murenevan, ja kiinni jäänyttä ahdistaa syyllisyys ja häpeä. Valitettavan usein häpeä ajaa addiktoituneen pakenemaan yhä syvemmälle salailuun ja valehteluun, joka puolestaan on omiaan rapauttamaan pariskunnan keskinäistä luottamusta ja yhteenkuuluvuuden kokemusta.
PALUU OMAAN ELÄMÄÄN
Meillä uskovaisilla on tapana kysyä kanssaihmisiltä: ”Missä vietät iäisyytesi?” Meidän kristittyjen saattaa olla hyvä kysyä välillä itseltämme: ”Missä vietit tämän päiväsi?”
Työmarkkinoilla me ovat valmiita viimeiseen saakka taistelemaan oikeudenmukaisten työaikojen ja meille maksettavien palkkojen puolesta. Tutkimusten mukaan vapaa-ajallamme me olemme valmiit tekemään lähes ”täyttä työpäivää” sosiaalisessa mediassa mahdollistaaksemme niiden omistavien jättiyritysten miljardivoitot. VIrtuaalimaailmassa nettiriippuvaiset ”urakoivat” palkatta tuntikausia kannustimenaan pelkät virtuaalikaramellit.
Paluu virtuaalimaailmasta omaan, todelliseen elämään tarkoittaa tosiasioiden tunnistamista ja tunnustamista. Se merkitsee riskialttiiseen, mutta todelliseen vuorovaikutukseen antautumista läheisten, meille oikeasti tärkeiden ihmisten kanssa, kiinnostumista heistä ja liittymistä heihin. Se tarkoittaa ajankäytön uudelleen arviointia ja uskallusta kohdata puhumatta jääneet asiat. Se on arjen ja keskeneräisyyden sietämistä; todellisuutta, jossa rosoja ja ryppyjä ei silotella pois kuvankäsittelyohjelmalla. Se on enemmän kuin viikonlopun Facebook-paasto, jota sitäkin pitää pahoitella ja selitellä – ymmärtävien peukutusten toivossa – virtuaalikavereille.
Kristittynä uskon, että elämämme ja uskon syvin tarkoitus on olla läsnä ja tavattavissa omassa elämässään tässä ja nyt, sillä Jumala loi minut ja sinut todelliseen maailmaa, ei virtuaalimaailmaan.
– heimo.enbuska@metrokappeli.fi
(1) Tutkimus paljastaa: Suomalaiset käyttävät pohjoismaalaisista eniten aikaa älypuhelimellaan. Errori, 30.8.2023
(2) Smartphone use and well- being of adolescent girls: a population- based study Silja Kosola , Sara Mörö, Elina Holopainen, 21.5.2024
(3) Sean Parker unloads on Facebook: “God only knows what it’s doing to our children’s brains”, Axious, Mile Allen, 9.11.2017
(4) Depression, psychological distress and Internet use among community-based Australian adolescents: a cross-sectional study, Erin Hoare, Karen Milton, Charlie Foster, Steven Allender (2017)
(5) Lapsuuden varjo, narsistisen vanhemman vaikutus lapsen kasvuun, kehitykseen ja aikuisuuteen. Ihminen tavattavissa ‑koulutuksen lopputyö Anne Ollikainen, 2018, jatkokoulutusryhmä: Kappa‑Lambda 2017–2018
(6) Pornoaddiktio voi haukata viikosta jopa 40–80 tuntia – tärkeintä avoin keskustelu, Tehy-lehti 11.6.2019
