AIKA AJOIN meitä haastetaan kysymyksillä, joihin vastaaminen tuntuu vaikealta. Viime kuukausina yhteiskunnallinen keskustelu on laittanut meidät ajattelemaan, mitä on erilaisuuden hyväksyminen ja mit ätarkoitetaan rasismilla. Moni meistä laittaa automaattivastaajan päälle ilman sen syvällisempää pohdintaa: ”En ole rasisti. Hyväksyn kaikki ihmiset samanarvoisina.”
Kelpo uskova saattaa hakeutua etsimään vastausta Raamatusta ja huomaa pian, ettei sieltä löydy sanaa rasismi. On siis haettava vastauksia Raamatun laajemmasta ilmoituksesta eli siitä, mitä Raamattu opettaa ihmisestä ja miten ihmisten tulisi suhtautua toisiin ihmisiin. Selkeitä syntilistoja kaipaaville voi olla huojentava tieto, että rasismia ei mainita Raamatussa syntinä. Silti Raamatun opetus on päivänselvä: rasismi on syntiä. Syntiinlankeemuksen aiheuttama synkkä varjo lepää yhä ihmiskunnan yllä erotellen ihmisiä ja ryhmiä toisistaan.
Apostoli Pietarin muutosprosessi
Erilaisuuden hyväksymisen teema nousee Raamatussa esille eri tavoin. Yksi merkittävimmistä on apostoli Pietarin muutosprosessi. Löydämme Apostolien tekojen kerronnasta lähetysmatkalla olleen Pietarin nahkuri Simonin katolta[1]. Juutalainen Pietari oli noussut keskipäivällä rukoilemaan kattotasanteelle. Tavanomainen rukoushetki sai kuitenkin uuden käänteen, kun Pietari alkoi nälkäisenä nähdä näkyjä jonkinlaisessa hurmostilassa. Näyssä taivaasta laskeutui suuri purjeenkaltainen kangas, jota kannateltiin neljästä kulmasta. Sen päällä oli aikamoinen eläintarha, jossa oli kaikenlaisia nelijalkaisia, matelijoita ja taivaan lintuja. Pietari sai ohjeen teurastaa ja syödä eläimiä, joista osa oli juutalaiselle Pietarille luvallisia ja osa saastaisia. Siihen Pietari vastasi: ”Ei missään nimessä, Herra! En ole koskaan syönyt mitään saastaista tai kiellettyä.” Ja ehkäpä äänensävy kertoi, ettei Pietari tälläkään kertaa aikonut syödä. Ääni puhui uudelleen: ”Älä sano saastaiseksi sitä, minkä Jumala on puhdistanut”. Tämä kaikki toistui kolme kertaa, minkä jälkeen kangas nostettiin taivaaseen.
Pietari oli varmasti ensin täysin ymmällä, mitä moinen ilmestys tarkoittaisi. Hänen ensireaktionsa oli puolustaa oikeaa uskoa ja kieltäytyä Mooseksen lain mukaan koskemasta ja syömästä kiellettyjä eläimiä[2]. Hän oli koko ikänsä pyrkinyt välttelemään pakanoiden kanssa syömistä, koska pelkäsi saastuvansa. Juuri näiden outojen ja kiellettyjen ruokatottumusten vuoksi pakanoita pidettiin saastaisina. Pietari katseli tilannetta oman juutalaisen teologian ja kulttuuriperinteensä linssien läpi. Miksi Herra käskisi hänen tehdä jotain niin kuvottavaa ja lainvastaista? Ei ollut sinänsä uutta, että Pietari oli Herran kanssa eri mieltä. Niin oli käynyt muutaman kerran aiemminkin.[3] Herra antoi Pietarille jälleen kerran tärkeän oppitunnin.
Pietarin vielä ihmetellessä näkyä portille oli saapunut miehiä, jotka olivat tulleet hakemaan häntä. Pyhä Henki kehotti Pietaria lähtemään heidän mukaansa. Vieraat saapuivat naapurikaupungista Kesareasta. Heidät oli lähettänyt enkeliltä saamansa näyn perusteella roomalainen sadanpäällikkö Cornelius, joka oli pakana. Luukas kertoo, että Cornelius ja hänen talonväkensä noudattivat Jumalan tahtoa ja monia juutalaisia tapoja. Cornelius oli tunnettu myös siitä, että hän antoi kansalle runsaasti almuja ja rukoili säännöllisesti.
Pietari lähti miesten matkaan. Kävellen 50 kilometrin matka Kesareaan taittui parissa päivässä. Matkalla Pietari sai varmasti kuulla tarkemmin siitä, millainen mies heitä perillä odotti. Voimme arvella, minkälaisia ajatuksia hänen päässään liikkui. Alkoi hiljalleen valjeta, mihin hänen olisi oltava valmis. Pietari joutuisi tekemään jotakin, mitä ei olisi koskaan uskonut tekevänsä. Hän menisi vierailulle pakanoiden kotiin, ja edessä olisi luonnollisesti myös ateriointi heidän kanssaan. Pietari joutui laskemaan kustannuksia, mitä vierailusta seuraisi. Hän ei ollut matkassa yksin. Mukana oli muutama uskova Joppesta. Oli siis varmaa, että hän jäisi kiinni itse teosta. Hän oli Jerusalemin seurakunnan johtaja. Miten hänen asemalleen kävisi? Myöhemmin näemme, että niinhän siinä kävi, että palattuaan Jerusalemiin Pietari joutui syytösten kohteeksi.[4] Saastuminen olisi ikävä kokemus ja siitä puhdistuminen vaatisi omat rituaalinsa. Saattoipa olla, että jossain vaiheessa Pietarille palautui mieleen hänen kuulemansa Jeesuksen sanat, joilla tämä julisti kaikki ruuat puhtaiksi[5]. Matka Kesareaan oli maantieteellisesti lyhyt mutta teologisesti se oli Pietarille pitkä ja merkittävä. Tällä kertaa Herra ei opettanut Pietaria vain teorian tasolla, vaan opetusta vahvistettiin myös käytännön harjoituksella.
Perille päästyään Pietaria odotti Corneliuksen kodissa joukko ihmisiä. Heitä kiinnosti kovasti, mitä sanottavaa oli miehellä, jonka enkeli oli haettanut naapurikaupungista heille puhumaan. Pietari piti selkeän puheen Jeesuksesta. Tuota puhetta kutsutaan ensimmäiseksi kristilliseksi lähetyssaarnaksi. Kesken puheen tapahtui vielä yksi ihme, kun kuulijat täyttyivät Pyhällä Hengellä ja puhuivat kielillä. Pietari ymmärsi, että nyt on vietävä prosessi loppuun, ja hän ohjasi koko joukon kasteelle.
Kertomus Corneliuksesta ja Pietarista on tärkeä monessakin mielessä. Näyn tarkoitus oli osoittaa vertauksen avulla, miten Jumalan puhdistus eläimille on kuin varjo sille, miten hän puhdistaa ihmiset. Siinä on opillinen ja kulttuurinen silta juutalaisten ja pakanoiden välillä. Alkuseurakunnan elämässä tämä oli radikaali tapahtuma, joka avasi pakanoille pääsyn pelastukseen ja seurakuntaan. Pietari oli varmasti uumoillut, että pelastus kuuluisi kaikille, mutta käytännön toteutus oli ollut hämärän peitossa. Pietarin oli varmasti vaikea nähdä muuta tietä pakanoiden pelastumiseen kuin juutalaiseksi tulemisen kautta. Oli tärkeää, että Pietari opetuslasten joukon johtajana oli ensimmäinen, joka ylitti tämän uskonnollisen ja kulttuurillisen kuilun. Muutosprosessi ei ollut helppo Pietarille eikä alkuseurakunnalle. Kitka juutalaisten ja pakanoiden välillä jatkui läpi Uuden testamentin. Valitettavasti kirkkohistoria osoittaa, että muureja on rakennettu ihmisryhmien välille senkin jälkeen ja yhä rakennetaan. Jumala käytti Pietaria tässä muutosprosessissa mallina myös meille.
Voimme nähdä Pietarin rukoilemassa katolla Jeesukseen uskovana ja Pyhällä Hengellä täytettynä apostolina. Meitä voi kauhistuttaa, millainen suhtautuminen Pietarilla oli pakanoihin. Hän oli pitänyt oman ryhmänsä ulkopuolella olevia epäpyhinä ja saastaisina. Hän tuskin oli tietoinen niistä pimeistä huoneista, joita hänen sydämessään oli. Niiden valaisemiseksi tarvittiin Pyhää Henkeä, käytännön opetusta, parannuksen tekemistä sekä herättelyä ja ojennusta työtovereiden taholta.
Meidän omat pimeät huoneemme
Meidänkin sydämissä voi olla pimeitä huoneita, joita emme itse tiedosta. Joskus vasta elämän eteen tuomat arkipäivän tilanteet ja kohtaamiset saattavat alkaa paljastaa sydämemme viritystilaa. Jokainen meistä on Pietarin tavoin kulkenut oman polkunsa. Minä kasvoin lapsesta aikuiseksi 70–90-luvuilla, jolloin erilaisuuden hyväksymiseen ei kiinnitetty kovin paljon huomiota. Eikä ollut tarvetta puhua maahanmuuton haasteista, kun kotikaupungissani ei ollut yhtään muualta päin maailmaa tullutta. Jälkeenpäin ajateltuna ilmapiiri kuitenkin ruokki pilkkaa erilaisuutta ja vähemmistöjä kohtaan. Televisiosta tuli lastenkin suosimia ohjelmia, joissa pilkattiin esimerkiksi vammaisia, saamelaisia ja romaneita. Suurin osa sen ajan vitseistä kohdistui vähemmistöryhmiin. Vielä 90-luvullakin romanivitsit olivat valitettavan yleisiä seurakuntapiireissä. Itsekin olen niitä kertonut eteenpäin, koska en silloin ymmärtänyt sen olevan väärin ja toisia ihmisiä loukkaavaa. On todella murheellista ja valitettavaa, miten paljon rasismia esimerkiksi romanit ovat kokeneet helluntaiherätyksen piirissä. Vaikka anteeksi on pyydetty ja annettu, tekojen on kuitenkin jatkossa osoitettava, että sydämet ovat muuttuneet. Kokemuksesta tiedän, että pimeitä huoneita on minultakin löytynyt ja varmasti vieläkin löytyy. Tavoitetaso on annettu, jota kohti meidän tulee pyrkiä kasvamaan. On uskallettava katsoa oman takin sisälle ja kysyä, mistä ajatteluni kumpuaa. Olisinko valmis muuttamaan ajattelutapaani ja ellen olisi niin miksi näin?
Paavali joutui myöhemmin kummalliseen tilanteeseen Pietarin suhteen. Paavali oli perustanut seurakuntia Galatian alueella. Hän joutui kirjoittamaan sinne kirjeen korjatakseen opillisia virheitä. Kirjeessään Paavali nostaa esille Pietarin, koska tämä oli aiheuttanut kovasti sekaannusta ja hämmennystä. Paavalin ja seurakuntien korviin oli tullut uutinen, että sama Pietari, joka oli Corneliuksen luona ollut innoissaan Jumalan suuresta pelastuksesta pakanoille, oli nyt muuttanut näkemystään, eikä enää suostunut syömään pakanoiden kanssa. Paavalin esimerkki on meille yhä tarpeellinen. Emme saa katsella vain sivusta, jos näemme syrjintää ja toisten ihmisten väärinkohtelua.
Alkuseurakunnan teologinen käsitys ihmisen alkuperästä oli selkeä. Apostoli Paavali kiteytti sen puheessaan Areiopagilla: ”Yhdestä ihmisestä hän loi koko ihmiskunnan asumaan kaikkialla maailmassa”[6]. Malakian teksti kuvastaa hyvin juutalaista oppia: ”Eikö meillä kaikilla ole sama Isä? Eikö sama Jumala ole meidät luonut?”[7] Pietarin eristäytyminen muista johtui totaalisesti uskonnollisista syistä. Hän halusi olla uskollinen Jumalalle ja niille säännöille, joita Jumala itse oli omalle kansalleen antanut. Samanlaista uskontoon liittyvää eristäytymistä ja eristämistä tapahtuu edelleen. Emme mekään ole yleensä Suomen helluntaiseurakunnissa ehtoollisyhteydessä kuin itse määrittelemiemme toisten uskovien kanssa. Ehtoolliskäytäntöä voidaan kutsua rasistiseksi silloin, jos ehtoollispöytään ei päästetä joitakin heidän ihonvärinsä vuoksi, niin kuin valitettavasti on tapahtunut esimerkiksi Etelä-Afrikassa Apartheidin aikaan.
Jeesuksen ja Uuden testamentin opetukset lähimmäisen rakastamisesta menevät pidemmälle kuin yksikään maailmassa lausuttu selonteko tai julkilausuma. Jo pelkästään tärkeimmän käskyn ”rakasta Herraa sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”[8] noudattaminen olisi riittävä, jos pystyisimme sitä paremmin noudattamaan. Tämän lisäksi Jeesuksen opetuksissa ja Uuden testamentin kirjeissä on runsaasti niin kutsuttuja paraneeseja eli uuden elämän ohjeita. Meidän tulisi Jumalan valtakunnan lapsina elää tämän valtakunnan ohjeiden ja periaatteiden mukaisesti. Oman synnittömyyden puolustelu Jumalan edessä ei ole koskaan oikein.
Pyhän Hengen avulla meilläkin on mahdollisuus muutokseen, jotta voisimme koko sydämestämme todeta Pietarin tavoin: ”Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä”[9].
POHDINTAA
- Olenko koskaan rehellisesti miettinyt omaa suhtautumistani erilaisiin ihmisiin?
- Osoitanko rakkautta ja hyväksyntää tasapuolisesti kaikille?
- Olenko valmis muuttumaan ja tarvittaessa puuttumaan, jos kohtaan ennakkoluuloja ja rasismia?
Tomi Kuosmanen
Metrokappelin johtavapastori
Helsingin Kontulassa
LÄHTEET:
F.F. Bruce. 1988. The Book of the Acts. Eerdmans
F.E. Gaebelein. 1981. The Expositor´s Bible Commentary. Regency
J.P. Meier. 2009. A Marginal Jew vol. 4. Yale University Press.
[1] Ap. t. 10:1–48
[2] 3. Moos. 11:1–47
[3] Matt. 16:22–23; Mark. 14:29; Joh. 13:8–10
[4] Apt. 11:1–18
[5] Mark. 7:14–23
[6] Ap. t. 17:26. UT 2020
[7] Mal. 2:10
[8] Mark. 12:31
[9] Ap. t. 10:34
