KATOLISEN KIRKON entinen munkki Martti Luther tunnetaan uskonpuhdistajana, mutta myös suuren perheen isänä. Maailman kuulun jouluvirtensä hän teki alun perin joulukuvaelmaksi omille lapsilleen. Virren syntyvuonna 1534 Lutherin viisilapsisen perheen esikoinen Hans oli kahdeksanvuotias, joten hänelle lienee langennut kuvaelmassa keskeinen enkelin rooli. Nuorimmainen, Margareta, oli virren syntymisen aikaan vielä kehdossa, joten hän lienee ollut näytelmän itseoikeutettu seimenlapsi.
Enkeli taivaan -virren ensimmäinen melodia oli piirileikeistä tuttu rallatus. Luther käytti myös sanoituksessaan tuosta laulusta tutuksi tulleita sanakäänteitä. Nuorten suosimassa piirileikissä nuori mies kertoi tuovansa kaukaa maailmalta aivan ennen kuulumattomia uutisia. Lutherin virressä sanoman tuoja tulee sen sijaan taivaan korkeudesta ja tuo tullessaan hyviä uutisia.
Virren ja joulukuvaelman ensiesityksen voi hyvin kuvitella olleen kuten minkä tahansa tämän päivän koululaisten tai esikoululaisten esittämän joulukuvaelman. Niissä on aina sekoitus esiintyjien intoa ja ujoutta. Luther käyttää Jeesus-lapsesta lastenvirteen sopivaa hellittelymuotoa ”Jesulein”. Tämä ja jotkut muut yksityiskohdat ovat kuitenkin karisseet pois eri käännösten yhteydessä.
Nykyisessä suomalaisessa virsikirjassa ei ole vastineita Lutherin alkuperäisen virren 3-6 ja 10 säkeille.
HERRAMME KRISTUS TEILLE NYT
Luther muistuttaa, että seimessä lepäävä herkkä ”lapsonen” – kindelain – on nimenomaan Vapahtaja, Kristus ja Herra . Sen lisäksi Jeesus on Lutherille myös ”unser Gott”, meidän Jumalamme, kuten alkuperäinen teksti toteaa.
TOSI JUMALA – TOSI IHMINEN
Ruotsin arkkipiispa Olaus Martini (1557-1609) käänsi Lutherin jouluvirren ilmeisesti 1500 -luvun lopussa ja se julkaistiin painettuna ensimmäisen kerran vuonna 1617. Martinin ruotsalainen teksti toteaa seimessä makaavasta Jeesuksesta virren seitsemännessä säkeistössä, että tämä on ”tosi Jumala ja tosi ihminen”. Arkkipiispan käännöksessä on selkeästi kaikuja vuoden 451 Khalkedonin kirkolliskokouksen tekemästä linjauksesta, jonka mukaan Jeesus Kristus on ”samana täydellinen jumaluudessa ja samana täydellinen ihmisyydessä.”
Lasten joulukuvaelma johdattaa kuulijansa pelastusopillisten asioiden ytimeen: ”Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.” Jeesuksen maailmaan tulemisen syy kerrotaan virren alkuperäisissä säkeissä 2-4. Ne kertovat, että Herra, Kristus, meidän Jumalamme, tuli maailmaan, pelastaakseen meidät hädästä, puhdistaakseen meidät kaikesta synnistä, ja tuodakseen meille sen ilon, jonka Isä Jumala on valmistanut valtakunnassaan.
Voidakseen tulla meille Vapahtajaksi kurkottaessaan meidän puoleemme, täytyi Jumalan Pojan alentua alas seimenlapseksi. Luther kertaa virressään, mitä enkelit ilmoittivat paimenille. Koko maailmalle ilmoitettava suuren ilon ja uutisen aihe löytyisi halvasta seimestä. Tästä itsensä alentavasta Kuninkaasta muodostuu virren keskeisin teema.
Lutherin joulukuvaelmassa lapset lähetettiin paimenten kanssa iloiten katsomaan sitä, minkä Jumala oli valmistanut ja lahjoittanut heille.
SÄ KÖYHÄKS TULIT RIKKAHIN
Alkuperäisen tekstinsä seitsemännessä – meidän virsikirjamme neljännessä – säkeistössä koko maailmalle ilmoitettu ilosanoma muuttuu yhteisestä, paimenten ja enkelten kanssa jaetusta ilosta henkilökohtaiseksi puhutteluksi. Virren ja joulukuvaelman ensimmäiset säkeistöt laulaa suurta sanomaa tuova, taivaan korkeuksista tullut enkeli. Seuraavissa säkeistöissä laulua jatkaa hämmästynyt ja iloinen lasten ja paimenten joukko. Kohta kertojana ei olekaan suuri joukko, vaan yksin omaa sydäntään tutkisteleva hämmentynyt ihminen.
_______________
Jo riennä katso sieluni,
ken seimessä nyt makaapi:
Hän on sun Herras, Kristukses,
Jumalan Poika, Jeesukses.
_______________
Lutherin tekstissä rinnastetaan suuruus ja pienuus, valta ja heikkous, taivaan valtakunnan loisto ja alhainen eläinten seimi. Taivaan kunniasta tullut Jumalan Poika ja eläinten halpa syöttökaukalo muodostavat kontrastin, joka mykistää ihmeen äärelle tulevan. Luther taluttaa kuulijansa evankeliumin suuren mysteerin äärelle, josta Paavali on todennut: ”Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään.”
Seimen äärelle hiljentynyt havahtuu näkemään myös oman sydämensä tilan. Hän pyytää, ettei jalo vieras, tuo seimeen alentunut Jumalan Poika, halveksuisi hänen syntisyyttään ja kurjuuttaan.
Evankeliumi vastaa kysyvälle armon sanoilla. Jumalan rakkauden yllättämänä, vielä hetkeä aiemmin iloisesti helähtänyt kiitos ei heti löydä sanoja, vaan kysyy avuttomana: ”Sua kuinka kyllin kiittäisin?”
Luther on löytänyt joulun evankeliumista enkelten kuoron mahtavan julistuksen lisäksi sen syvästi henkilökohtaisen ja kaikki laulut hetkeksi hiljentävän puolen. Siinä on jotakin samaa, kuin vuosikymmenet myöhemmin kiirastorstaina asetetun ehtoollisen yhteydessä. Opetuslapset eivät voineet käsittää, kuinka heidän herransa vyöttäytyi halvimman palvelijan osaan ja alkoi pestä heidän jalkojaan.
Lutherin evankeliumissa on tilaa ylistyksen pauhulle, mutta siihen sopii myös hiljaisuus, jossa sisin kuiskaa kipunsa Kristukselle, joka ei ole ainoastaan ylistyksen ja palvonnan kohde, vaan joka on myös ”Minun Herrani ja minun Vapahtajani.” Ilman hänen alentumistaan, ellei hän meitä palvele, puhdista ja pese, ei meillä ole sijaa hänen luonaan. Seimen äärellä meidät taivutetaan tarvitsevan ihmisen paikalle.
HÄN TYHJENSI ITSENSÄ
Aiemmissa alkuperäistekstin jakeissa Luther on todennut, että vaikka seimi olisi tehty jalokivistä ja kullasta, olisi se kuitenkin liian vaatimaton kehto hänelle, jonka omaisuutta on taivaan loisto ja kirkkaus ja joka oli kaiken Luoja ja Jumala.
_______________
Näin näytät esimerkilläs,
ettei sun kelpaa edessäs
ei kunnia, ei korkeus,
ei valta, kulta, rikkaus.
_______________
Luther viipyy useamman säkeen ajan sen mysteerin äärellä, jonka mukaan Kristus luopui kirkkaudestaan ja alensi itsensä. Tämä oli välttämätöntä meidän pelastamisemme tähden, mutta se on virren mukaan myös esimerkki meille, Jeesuksen seuraajille.
Virsi palauttaa mieliin Paavalin opetuksen Kristuksesta, joka luopui omastaan, joka otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Filippiläiskirjeen toisen luvun asiayhteys paljastaa, mitä apostoli halusi lukijoilleen opettaa. Hän kehottaa lukijoitaan olemaan sopuisia ja yksimielisiä. Hän toivoo, etteivät nämä tekisi mitään itsekkyydestä tai turhamaisuudesta, vaan kunnioittaisivat toisiaan ja pitäisivät mieluummin toista parempana kuin itseään. Tämän lisäksi Paavali on rohkaissut lukijoitaan etsimään sitä, mikä olisi toisille parasta.
Kaikelle tälle Paavali nostaa esimerkiksi Jeesuksen: ”Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.”
Itsensä alentanut Kristus – Filippiläiskirjeen kontekstin huomioon ottaen – ei siis ole kristityille niinkään esimerkki ihmeisiin ja tunnustekoihin kykenevästä Jumalan Pojasta, vaan hänen esimerkkinsä viitoittaa meille ensisijaisesti tietä nöyrään ja kuuliaiseen palvelemiseen.
Jotakin samankaltaista sisältyy Lutherin jouluvirren keskeiseen opetukseen. Hetkeä aiemmin olemme laulaneet Jumalan kiitosta enkelten kanssa, ja samassa löydämme itsemme hiljentyneinä hänen edessään, jolla ”oli Jumalan muoto”, mutta joka ”ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen.”
TEE ASUNNOKSES SYDÄMEIN
Seimen äärelle hiljentyneen, Jumalan ihmeen koskettaman ja oman sisimpänsä mahdottomuuden tuntevan ihmisen sydämestä nousee Lutherin virren sanoin rukous.
_______________
Ah, Herrani, mun Jeesuksein,
tee asunnokses sydämein.
_______________
Sydän on kuullut ja iloinnut enkelten tuomasta lupauksesta. Yhdessä paimenten kanssa on tehty matka seimen äärelle. Jumalan Pojan vapaaehtoinen nöyrtyminen halpaan seimeen on hiljentänyt tulijan, ja saanut hänet vertaamaan omaa sydäntään Jumalan taivaan kirkkauteen, tuon vastasyntyneen puhtauteen ja pyhyyteen.
Tässä kohden virren sanoma ei niinkään julista, vaan sen säkeet hiljenevät sydämen rukoukseksi. Virren tekijä pyytää Jeesusta olemaan, ei ainoastaan koko maailman Vapahtaja, vaan se kutsuu hänet oman sisimpänsä valoksi ja oman sydämensä muuttajaksi.
Sata vuotta Olaus Martinin jälkeen hänen ruotsalaista käännöstään Lutherin jouluvirrestä muutettiin hieman juhlavammaksi. Alkutekstille uskollisena Martini pyytää, että Jeesus tulisi ja tekisi ”sänkynsä” hänen sydämeensä. Johan Olof Wallin näki paremmaksi pyytää, että Jeesus tekisi vuoteen sijasta ”temppelinsä” ihmissydämeen . Alkuperäinen teksti on sittemmin oikeutetusti palautettu ennalleen.
AH, ILONI JOS SINUSS´ OIS
Jouluvirren opettavat säkeet johdattavat laulajia vähitellen yhtymään enkelten kanssa mahtavaan ylistyksen pauhuun. Nyt kiitos nousee siitä ilosta, jonka sydän on kokenut tultuaan Kristuksen hoitamaksi. Sydämen pyhäkössä – kuten Luther asian ilmaisee – säilyy kirkkaana Kristuksen tunteminen ja läsnäolo, jota hän ei soisi koskaan unohtavansa.
_______________
Ah, iloni jos sinuss’ ois,
en unhottaa sua koskaan vois.
Suo siihen apus armosta,
niin kiitän aina riemulla.
_______________
Jouluvirteen sovitetut kirkkaat ja hiljaisemmat säkeet ovat oivallinen osoitus siitä, että kristityn ja hänen ylistyksensä ei kavahda elämän tummempiakaan vaiheita. Päinvastoin. Seimen äärellä oman mahdottomuutensa hiljentämän ihmisen sisimmästä nousee aivan uudenlainen kiitos. Tuo kiitos ei perustu ihmisen omaan onnistumiseen, vaan Kristuksen läsnäoloon, hänen armoonsa; siihen, mitä Jeesus on. Vapahtaja ei katsonut ylen halpaa seimeä, eikä väistä minunkaan kelvottomuuttani, vaan hoitaa minut ja tekee sydämeeni asuntonsa. Armon avun kokenut kiittää aina riemulla!
NYT JUMALALLE KUNNIA!
Riemullisesti alkanut jouluvirsi purkautuu lopussa jälleen ylistykseksi. Ensimmäisessä säkeistössä, Betlehemin kedolla, laulajana olivat vain enkelit, mutta viimeisessä säkeistössä Jumalan kunniaa laulavat myös Kristuksen evankeliumin koskettamat, Jumalan lahjan vastaanottaneet kristityt.
On melko varmaa, että virren ja joulukuvaelman viimeisen säkeistön raikuessa Lutherin jouluisessa pirtissä oli ääntä ja elämää. Jokainen koki virren sanoman omalla tavallaan, omista lähtökohdistaan käsin, kuten meidänkin aikanamme. Lapsille – niille, joita elämä ei vielä ollut satuttanut – saattoivat tärkeintä olla enkelit, ja laulamisen ilo. Niille, jotka elämän saatossa olivat tulleet tutuksi oman mahdottomuutensa kanssa, nousi tärkeämmäksi ehkä Lutherin virren alkuperäisiin säkeisiin tallentama rukous: ”Ethän katso ylen minun syntisyyttäni, minun kurjuuttani?”
Viimeiseen säkeistöön yhdyttiin kuitenkin yhdessä toivorikkain mielin.
_______________
Nyt Jumalalle kunnia,
kun antoi ainoon Poikansa.
Siit enkelitkin riemuiten
veisaavat hälle kiitoksen.
_______________
Arinkin sai luvan nostaa päänsä. Ylistykseen, jota alussa lauloivat vain enkelit, liittyvät nyt myös armon yllättämät ihmiset. Heidän kiitoksellaan, ja enkelten valtavalla ylistyslaululla on tietty ero. Kristuksen armon tunteva voi henkilökohtaisesti kokeneena laulaa siitä, mitä enkelit eivät ole kokeneet, mutta johon he haluaisivat ”päästä luomaan edes silmäyksen.”
Lutherin alkuperäisen jouluvirren viimeinen säe kertoo, että enkelijoukkojen laulu saattelee kristityt toivorikkain ja kiitollisin mielin myös uuteen vuoteen.
Heimo Enbuska
